27.11.00

Kurssipalaute

helsinki.kamppi@mol.fi
kari.lepisto@amiedu.fi
jaska.sarlin@amiedu.fi

PASKA REISSU, MUTTA TULIPAHAN TEHTYÄ eli palautetta Amiedun tietokoneen ajokorttikurssista

En ole välittänyt täytellä eri modulien yhteydessä jaettuja palautelomakkeita, koska jo kurssin alussa totesin, että on parempi arvioida kurssia kokonaisuutena vasta sen loppuvaiheessa. Tuon loppuarvioinnin aika on nyt käsillä.

Kurssin kesto ja rakenne

Koska kurssi tähtää ajokorttikokeen eri modulien suorittamiseen, on luonnollista, että opetus on eriytetty kokeen mukaisiin moduleihin. Sen sijaan moduleille varattu aika (2-4 päivää lähiopetusta ja saman verran harjoittelupäiviä kutakin modulia kohden) on aivan liian pitkä. Kurssin kokonaiskestoksi tulee tällaisella mallilla 8 viikkoa. Asioita tiivistäen olisi kurssi ollut läpivietävissä 2-3 viikossa (1-2 päivää lähiopetusta modulin vaikeudesta riippuen ja 1 harjoittelupäivä/moduli).

Ongelmaksi esittämäni rakenteen suhteen muodostuu kuitenkin se seikka, että kurssille valitut oppilaat olivat lähtötasoltaan kovin erilaisia. Joukossa oli pitkän ATK-kokemuksen omaavia oppilaita, joista joillekin koko kurssi oli yksinomaan jo osatun kertaamista. Toisaalta osa oppilaista tutustui tietokoneeseen ensimmäistä kertaa elämässään tällä kurssilla. Ensinmainittu ryhmä pitkästyi, tuskastui ja turhautui, kun taas viimeksi mainitut olisivat ehkä kaivanneet perusteellisempaakin lähiopetusta (mahdollisesti itsenäisen harjoittelun kustannuksella).

Erikseen on mainittava, että jaksoissa Word 97 ja Access lähiopetus oli tasoltaan sen verran köykäistä, että niin monen työpäivän käyttäminen jaksoihin ei mitenkään ole perusteltavissa.

Kouluttajat

Jos oli oppilasaines kirjavaa, on kurssin opettajista sanottava aivan samaa. Eniten minua häiritsi opettajien suuri vaihtuvuus; välillä opettaja vaihtui jopa päivittäin. Kahden ensimmäisen työviikon aikana oli viisi (5) opettajaa. Kurssin opettajien kokonaismäärää en pysty nimeämään, koska sekosin laskuissani jossain seitsemännen tai kahdeksannen paikkeilla. Tuskin kuitenkaan erehdyn suuresti, jos väitän heitä olleen noin tusinan verran, mikä on tällaisella kurssilla aivan liian paljon - onhan moduleitakin vain seitsemän.

Sanomattakin on selvää, että tällaisen kouluttajien vaihtoruletin seurauksena opetuksen koordinointi kärsii. Opettajien mukana vaihtuivat luonnolisesti myös yksilölliset opetusmetodit ja painotukset, mikä ei ole omiaan edesauttamaan asian perillemenoa. Kaksi kouluttajaa saattoi opettaa samaa ohjelmaa aivan eri tavalla.

Ainoa kouluttaja, joka otti kurssista kokonaisvastuuta (jopa yli velvollisuutensa), oli Veli-Matti Pullinen, jonka kannustava ja lämminhenkinen suhtautuminen tehtäväänsä herätti arvostusta sekä aloittelijoiden että edistyneempien oppilaiden keskuudessa. Hän oivalsi oikein oppilasjoukon heterogeenisuudesta aiheutuvat ongelmat ja keskittyi tukemaan niitä oppilaita, joille se oli erityisen tärkeää (muitakaan toki unohtamatta).

Puhtain paperein tehtävästään suoriutui myös Antti Ylänen, joka persoonallisella tyylillään jaksoi vääntää rautalankaa.

Ulkoiset puitteet

Vaikka Taitotalo rakennuksena ei olekaan mikään arkkitehtuurin helmi, on se suunnittelultaan ja tilajaotukseltaan monimuotoiseen koulutuskäyttöön hyvin soveltuva. Jossain määrin syrjäinen sijainti aiheuttaa pientä harmia - onhan kurssilla oppilaita eri puolilta pääkaupunkiseutua. Myös työpaikkakeskittymän aiheuttamat liikenneruuhkat ovat kiusallisia. Nämä seikat huomioon ottaen pidän työajan alkamista kello 8.00 turhan aikaisena.

Taitotalon tietokonekanta on tasoltaan varsin kirjava. Omassa luokassamme on suhteellisen hyvät koneet, joilla esim Internet-yhteys toimii tyydyttävästi. Niinä päivinä, jolloin kurssi ns non stop -kokeiden takia evakuoitiin muualle, oli työskentely todella turhauttavaa. Evakkoluokassa käytössäni ollutta tietokonetta voisi verrata jalalla poljettavaan Singer-ompelukoneeseen. Myös avoimen oppimiskeskuksen tietokoneet ovat tasoltaan vaihtelevia.

Tietokoneverkon palomuurisuojaus on ylimitoitettu. Palomuuri aiheuttaa monessa asiassa perusteetonta haittaa ilman että vastaavaa hyötyä on nähtävissä. Erityisen sopimattomana pidän sitä, että palomuuri sotkeutuu sähköpostin käyttööni sekä häiritsee kotisivujeni päivittämistä ja esim vieraskirjani editoimista.

Oppimiskeskuksen ystävällinen ja avulias henkilökunta ansaitsee kiitokset, samoin kiinteistön huollosta ja siivouksesta vastaava henkilökunta.

Tarjolla olevat ravitsemuspalvelut ovat tyydyttävät. Olisin kuitenkin kaivannut jääkaappia omien eväiden säilyttämistä varten. En myöskään pidä täysin sopivana, että oppilailta on kielletty omatoiminen kahvinkeitto.

Kiusallinen asenneongelma

Joidenkin kouluttajien esiintymisestä ilmenee negatiivinen suhtautuminen työttömiä kohtaan, vaikka sitä pyritään vaihtelevalla menestyksellä peittelemään. Ensimmäisenä kurssipäivänä meidän annettiin ymmärtää, että rupusakin olisi syytä pysyä poissa tuottavampien asiakkaiden silmistä.

Lopuksi

Vaikka antamastani palautteesta voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että en pidä ajokorttikurssin järjestämistä tämän muotoisena täysin tarkoitustaan vastaavana, en kuitenkaan kadu, että hakeuduin kurssille. Oppimiskeskuksen kirjaston ja Internetin avulla sentään opinkin yhtä ja toista. Ja olenhan sentään melkoisen kokemuksen verran rikkaampi. Mainioista kurssitovereistani kirjoitan jossain toisessa yhteydessä.

Markus Larkovirta
Amiedun tietokoneen ajokorttikurssin tällä viikolla lopettava (ja ilman ajokorttia jäävä) oppilas

23.11.00

Maahommik

maahommik@etv.ee
Pealkiri: Põllumehe arvutiprobleemid
Kuupäev: 20-11-2000 08:15


Austatud härra Kirotar

Jälgisin suure huviga Teie laupäevast saadet ja seal eriti lõiku, mis puudutas maamehe probleeme seoses arvuti kasutamisega. Saates esinenud taluperemees kurtis, et turul pole spetsiaalselt põllumeestele mõeldud tarkvara, eriti mitte eesti keeles. Mina ütleks et seda pole eriti vajagi.

Välismaal on taolisi tarkvaru hulgaliselt müügil (tõsi küll, ikka välismaa keeles). Nendele kõigile ühiseks omaduseks on väga kõrge hind. Jutt on kõige paremalgi juhul tuhandetest kroonidest. Minu arust on mõtekam see raha maamehe oma arvutioskuste arendamisele paigutada, et tema saaks rohkem kasu sellest tarkvarast, mis arvuti sees juba olemas. Pärast võib olla arukas mõned täiendavad sisseostud teha.

Tarkvaraturul müügil olevad spetsiaalsed põllumajanduse haldusprogrammid pole sisuliselt midagi muud kui Windowsi ja Windows-tarkvara (või mõne teise analoogilise vahendi) abil töödeldud andmebaasid ja kirjavormid. Juurde on lisatud natuke graafika, et kenam välja paistaks. Muidugi tahab tarkvara autor oma töö eest palka, millest see kopsakas maksumus tulenebgi.

Peale Windowsi põhipaki sees olevate programmide on talupidamises kindlasti kasuks näiteks Microsoft Excel, millega saab juba raamatupidamise ning toodangu ja turu statistikaga hakkama. Arvutitarkuse arenedes võib olla tasuv endale andmebaaside töödlemiseks Microsoft Acces muretseda. See kes palju kirju kirjutab, võib ka Microsoft Wordist huvitatud olla, kuigi Windowsi põhipaki koosseisus oleva Word Padiga saab küllaltgi tasemeliselt kirjade kallal töötada. Nimetatud programme müüakse ka erinevates pakides, kusjuures hind tihti on odavam kui eraldi ostes.

Pean tunnistama et minul üleüldse pole põllumajandusega pistmist. Varsti lõpetan 8 nädalalise arvutikursuse, kusjuures ma olengi järeldusele jõudnud, et eri tegevusaladele spetsiaalseld mõeldud tarkvara ostmine on lausa raha raisamine. Päris targaks arvutiga iial ei saa, aga oma teadmisi ja oskusi pidevalt arendades saab ikka nii mõnegiga ise hakkama, mille eest keegi teine tahaks Sinu kallilt teenitud raha endale saada. Ega maamehel praegusel hetkel seda rahavärki liiga palju pole!

Soovin jõudu ja edu Teie tööle Maahommiku peremehena

Markus Larkovirta



21.11.00

Poronkusi

Arvoisa Suomessa asuva oluen ystävä

Yhdistyksemme Baltic Beer Lovers kokoaa riveihinsä suuren joukon Baltiassa ja Pohjoismaissa asuvia oluen ystäviä. Viime kesänä Helsingissä pidetyille kesäpäivillemme osallistuivat yhdistyksen molemmat jäsenet.

Olemme huolestuneisuudella panneet merkille ne epäinhimilliset olosuhteet, joissa suomalaiset kollegamme joutuvat elämään. Hyvät veljet ja sisaret oluessa! Miksi Te juotte ruunankusta?

Suomessa myytävä mallasjuoma poikkeaa laadultaan vedellä laimennetusta Fairysta siten, että viimeksi mainitun säännöllinen nauttiminen ei ole terveydelle niin vaarallista kuin Suomen panimoiden tuotokset. Jos esimerkiksi Hartwallin tuottamia nesteitä kutsutaan olueksi, on semmoinen nimittely Suomen perustuslain suojaaman sananvapauden lievää törkeämpää väärinkäyttöä.

Verbaalinen tapainturmellus on Suomessa viety jopa lainsäädännön tasolle. Eduskunta on suuressa viisaudessaan päättänyt rankasti verottaa edellä mainittuja nesteitä ja kehtaa kutsua näin syntynyttä oikeussäännöstä olutveroksi. O tempores o mores!

Hyvät kaljaveikot ja -sisaret! Emme ole huolestuneita Suomessa vallitsevasta barbariasta (jota hyvällä syyllä voidaan nimittää ihmisoikeuksien loukkaukseksi) pelkästään epäitsekkäästä lähimmäisenrakkaudesta. Ala-arvoisten nesteiden tarjonta on levinnyt
suomalaisten olutturistien mukana myös meidän reviirillemme. Suomesta suuntautuu toiminta-alueellemme (erityisesti Tallinnaan) mahtava kaljaralli, jossa sinänsä ei ole mitään moitittavaa - onhan täältä sentään saatavissa jaloja mallasjuomia maltillisesti verotettuna. Valitettavasti olutturistien Fairyn saastuttama maku on luonut kyseenalaisten nesteiden kysyntää myös täkäläisillä markkinoilla. Arvoisat suomalaiset! Pitäkää poronkusenne!

Kutsumme tuntemiamme ja arvostamiamme Suomessa asuvia oikean oluen ystäviä kapinaan valtiovallan ja panimoteollisuuden epäpyhää allianssia vastaan. Hyvät veljet ja sisaret! Älkää olko lampaita!

Kaljakapinan muodoista käytävä keskustelu Baltic Beer Loversin puitteissa tapahtuu aluksi virtuaalisesti Maailmanlaajuisessa Verkossa. Myöhemmässä vaiheessa harkitsemme kokouksen koolle kutsumista fyysisen läsnäolon formaatissa. Ja silloin, arvoisa kaljakööri, vedämme perseet olalle.

Oluenhuuruisin terveisin

Baltic Beer Lovers
Markus Larkovirta
Presidentti

Kuollut

Helsingin seudun aikuisopettajat -
Helsingfors-nejdens vuxenlärare ry
Helsinginkatu 26
00530 HELSINKI


Äitini Katri Larkovirta on syvästi pahoittanut mielensä itsepäisestä tavastanne lähettää jäsentiedotteitanne isälleni, jonka kuolemasta jo pian on kulunut kaksi vuotta. Postin tuloa ei ole katkaissut edes se seikka, että äiti on tunnollisesti palauttanut jokaisen lähetyksenne merkinnöin vastaanottajan kuolemasta.
Jos Teillä vastaisuudessa on jotain asiaa edesmenneelle Yrjö Larkovirralle, suosittelen lähettämään hänelle tarkoitetun postin Malmin hautausmaalle. Joka tapauksessa pyydän Teitä kohteliaimmin jättämään hänen leskensä rauhaan. Itse asiassa suorastaan vaadin sitä!

Kunnioittavasti
Markus Larkovirta

20.11.00

Cartalk

CARTALK - comment submitted by Larko to Click and Clack, the Tappet brothers

Dear Tappet brothers

I have an occasional mishabit of tuning in to your show. I thought I had developed a cure against it during the summer vacation. But yesterday morning, through a random access to my pre-tuned FM channels, I fell in again. I wasted a perfectly good our of my time listening to Cartalk!

The listening experience activated a mental note that I made something like one year ago while also ruining my breakfast by monitoring a conversation between the two of you and a mother who was considering to buy a car to her then 16 year old daughter. Your recommendation to the poor mother was not to buy a fast car because the daughter would probably not be able to resist the temptation of trying out the maximum speed of that car. My mental note back then was to provide you with following comments:

1. What kind of a country could be irresponsible enough to allow and even encourage CHILDREN at the age of 16 to administrate a motor vehicle?

2. In this part of the World the minimum age to posses a driver's license is 18 years. As I have the privilege of knowing quite a lot of persons at that age, I can say that even this age limit is far too low.

3. The proper legal procedure to obtain a driver's license could be as follows:

3.1. A license can be issued to a person not younger than 30 and not older than 69 years. By the age of 25, a person is allowed to participate in procedures described at 3.2 and 3.3.

3.2. All applicants must be submitted to a psychological evaluation of their suitability to drive a motor vehicle. Any person evaluated to belong to one or more of following cathegories shall not pass: would-be or actual mass murderers, persons with IQ level same as or lower than Gov. George W Bush, girl friends of President Clinton, persons with a maternal status with spouses (former, present or future) of any Tappet brother or Yours Truly. (In plain language, this is their mothers-in-law.) An applicant, who fails to pass the evaluation, is allowed a re-try after a period of five years. During that period, the applicant must listen to re-runs of Cartalk for at least 2 ours each day (Christmas day and President's day excluded).

3.3. An applicant who passes the evaluation described at 3.2. must participate in a theoretical, practical and virtual education for a period of five years. This university level education may be provided by any acknowledged college or by the senior janitors of U.S. Congress.

3.4. An applicant who fulfills the above conditions (3.1 to 3.3) and passes an exam provided and administrated by The Afghanistan Women's League or by The Florida Association of Ballot Counters will be issued a driver's license for a period of ten years. In case the license holder survives that period, the procedure described above will start all over.

4. I take a pride in announcing that at age 43, I have never possessed a driver's license. Nor have I any intention of applying for one. I might, however, accidentally happen to tune in to one of your shows. But that would be against the advice of shrink and attorney.

Wishing you all the best
Larko 
President of Baltic Beer Lovers