6.6.02

En unohtanut

Vastaus tiedusteluunne


Ylijohtaja Matti Heikkilä
STAKES


Arvoisa ylijohtaja Heikkilä!

Olette 31.5.2002 lähettänyt minulle jo toiseen kertaan tutkimukseksi nimittämänne kyselylomakkeen. Toteatte, että ette ole saanut vastaustani ensimmäiseen kyselyynne. Se on aivan oikein, koska en ole siihen vastannut. Tämä ei johdu mistään unohduksesta tai epähuomiosta, vaan olen tarkoituksella jättänyt kysymyksiinne vastaamatta. En aio nytkään niihin vastata.

Ns tutkimuksenne koostuu 37 laajasta ja yksityiskohtaisesta kysymyksestä, joista varsin suuri osa on luonteeltaan äärimmäisen henkilökohtaisia. Mielestäni STAKESille sen paremmin kuin millekään muullekaan valtion viranomaiselle ei kuulu lainkaan esimerkiksi se, kuinka usein käyn lenkillä, tapaan ystäviäni, teen kotitöitä tai käytän alkoholia. Teidän asiananne ei myöskään ole udella esimerkiksi sitä, missä määrin riittävästi koen saavani tarvitsemaani rakkautta ja huomiota. Tässä vain muutama näyte henkilökohtaisuuksiin menevästä "tutkimuksestanne".

Edellä kuvatun kaltaisiin kysymyksiin vastaaminen edellyttäisi suurta luottamusta kysyjää kohtaan. Valittaen totean, että STAKES ei nauti siinä määrin luottamustani, että haluaisin Teille tuollaisiin kysymyksiin vastata. Olisin odottanut STAKESin henkilöstön valtion virkamiehinä kunnioittavan kansalaisten yksityisyyttä siinä määrin, että ette edes viitsisi yrittääkään esittää tämänkaltaisia kysymyksiä.

Mitä tulee kysymyksiin, jotka koskevat mm työmarkkinatukea, toimeentulotukea, asumistukea sekä työttömyyden kestoa, on niitä koskevat tiedot saatavissanne ilman minun myötävaiukutustanikin. Minun tuskin tarvitsee kertoa Teille, että tällaista tietoa sekä yksittäisistä kansalaisista että tilastollisesti ryhmiteltynä on saatavilla mm KELAsta, työttömyystoimistosta, sosiaalivirastosta ja Tilastokeskuksesta. Käyttäkää näitä ja muita käytettävissänne olevia lähteitä!

Olin tyrmistynyt vastaanottaessani utelunne ensimmäisellä kerralla. Teille ei mitenkään voi olla yllätys, että kaikki kyselynne uhrit eivät ehkä halua vastata kysymyksiinne. Pyydän kohteliaimmin, että ette vaivaa minua enempää tällä ns tutkimuksellanne.

Kunnioittaen

Larko


Tiedoksi:
sosiaaliministeri Maija Perho
peruspalveluministeri Eva Biaudet
työministeri Tarja Filatov



Luetun ymmärtämisestä


25.6.2002
Ylijohtaja Matti Heikkilä
STAKES


Arvoisa ylijohtaja Heikkilä!

Lähetitte minulle 31.5.2002 jo toistamiseen utelulomakkeen, jota arvostelukykynne lupaa nimittää tutkimukseksi. Ilmoitin Teille sähköpostitse 6.6.2002 lähettämässäni kirjeessä, että en aio vastata kysymyksiinne. Perustelin kantaani seikkaperäisesti. Kirjeessäni pyysin kohteliaimmin, että ette enää vaivaisi minua tällä asialla.

Tästä huolimatta olette 14.6.2002 lähettänyt minulle kirjeen, jonka liitteenä on - nyt jo kolmanteen kertaan - mainittu yksityisyyttäni loukkaava tiedustelu. Menettelystänne voi loogisesti päätellä vaihtoehtoisesti yhtä kolmesta seuraavasta seikasta:

1. Ette ole lukenut kirjettäni.
2. Ette ole ymmärtänyt sen sisältöä.
3. Olette ottanut oikeudeksenne jättää kirjeeni huomiotta.

Mikään yllä mainituista vaihtoehdoista ei ole Teille eikä STAKESille kunniaksi. Postin lukeminen kuuluu tiettävästi virkamiehen virkavelvollisuuksiin. STAKESin ylijohtajalta edellytetään tietääkseni vähintään tyydyttävää kirjoitetun suomenkielen ymmärtämistä. Selkeästi esitetyn tahdonilmaisuni huomiotta jättäminen on äärimmäisen epäkohteliasta ja sopimatonta menettelyä.

Toistan vielä kerran, että en aio vastata kysymyksiinne, koska kysymänne asiat eivät kuulu Teille. Tämän selkeämmin en osaa asiaa ilmaista; toivottavasti ymmärryksenne tällä kertaa riittää asian oivaltamiseen. Kotikasvatukseni estää minua suorasanaisesti kertomasta, mihin soisin Teidän tunkevan lähettämänne kyselylomakeen!

Kunnioittaen

Larko


Tiedoksi:
sosiaaliministeri Maija Perho
peruspalveluministeri Eva Biaudet
työministeri Tarja Filatov