17.9.01

Kantelu


Eduskunnan Oikeusasiamies

00102 EDUSKUNTA



Helsinki 17.9.2001

Herra Oikeusasiamies



Pyydän kohteliaimmin Teitä tutkimaan, onko Helsingin kaupungin
Sosiaaliviraston Mellunkylän Sosiaalipalvelutoimisto menetellyt perustuslain,
lain ja hyvän tavan mukaisesti edellyttäessään toimeentulotuen jatkohakemuksen yhteydessä esitettäväksi yksityiskohtaisia tietoja hakijan ulkomaille suuntautuneista matkoista. Samalla pyydän tutkimaan, onko mainittu toimisto menetellyt mainitsemieni oikeussäännösten mukaisesti edellyttäessään hakijalta suostumusta siihen, että annetut tiedot tarkastetaan hänen passistaan (toisin sanoen edellyttänyt passin esittämistä.)


Liitteenä olevien toimeentulotuen myöntämispäätöksen (nro 54/19.6.2001) sekä sen mukana lähetetyn selvityspyyntölomakkeen mukaan minun edellytetään toimeentulotuen saamisen edellytyksenä esittävän passissani olevien merkintöjen mukaisesti yksityiskohtainen selonteko mahdollisista matkoistani Suomen rajojen ulkopuolelle. Lomakkeen allekirjoitustekstissä minun odotetaan suostuvan vaadittaessa esittämään passini SosiaalivirastolIe.


Olen ymmärtänyt toimeentulotuesta annetun lain sisällön ja tarkoituksen siten, että oikeus toimeentulotukeen syntyy siitä, että hakijan tulot ja toimeentulotukeen oikeuttavat menot ovat lain mukaiset sekä siitä, että toimeentulotukea käytetään lain edellyttämään tarkoitukseen. Lain ja Helsingissä sovellettavan normin mukaan minulla on tuloni ja menoni huomioiden oikeus 187 markan suuruiseen toimeentulotukeen kuukaudessa, kuten päätöksen mukana olevasta laskelmasta ilmenee. Laskelmasta ilmenee samoin, että vuokrani on suurempi kuin saamani asumistuki, toimeentulotuki ja asumisomavastuu yhteensä. Siten on teoriassakin täysin mahdotonta, että käyttäisin toimeentulotukea mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin vuokrani maksamiseen. Sosiaalivirasto tarkastaa, että olen maksanut vuokrani, koska joudun jatkohakemuksien yhteydessä esittämään sekä vuokrakuitin että pankkitilieni otteet. Näin ollen niillä elintarvikkeiden ostomatkoilla, joita teen keskimäärin kerran kuukaudessa Viron Tasavaltaan (1-2 päivää kerrallaan) ei ole toimeentulotuen käytön suhteen minkäänlaista merkitystä.


Kun viimeksi katsoin Perustuslakia, oli siellä maininta kansalaisten liikkumisvapaudesta sekä Suomen Tasavallan alueella että sen ulkopuolella. Viimeksi Perustuslakia lukiessani oli siellä myös maininta, jonka mukaan kansalaiset ovat lain edessä yhdenvertaiset. Edelleen perustuslaissa oli tiukasti säädetty , että julkisen vallan käyttö tulee perustua lakiin. Tietooni ei ole tullut, että Perustuslakia olisi näiltä osin muutettu.


Esittäessään liikkumisvapauteni kyseenalaistavia vaatimuksia Helsingin Kaupungin Sosiaalivirasto ei ole maininnut yhtään lainkohtaa eikä muutakaan oikeussäädöstä, johon selvityspyyntö perustuu. Sosiaalivirasto ei ole myöskään millään tavoin perustellut, miksi sen täytyy välttämättä saada yksityiskohtaiset tiedot matkoistani voidakseen todeta, olenko maksanut vuokrani vai en. Yleensäkään koko selvityspyyntöä ei ole millään tavoin perusteltu.


Oletan, että tarkoituksena on saada ns sosiaalipinnarit käpälälautaan. Sitä tarkoitusta tällainen tietojen uteleminen ei kuitenkaan palvele. Sellaisena se on jopa diskriminoiva, sillä hypoteettinen tukien väärinkäyttäjä voi kenenkään estämättä asua vakituisesti vaikkapa Espanjan Aurinkorannikolla ilman, että hänen passiinsa jäisi siitä merkintää. Siitä pitää huolen Schengenin sopimus. Viron Tasavalta sen sijaan lyö Suomen kansalaisten passiin leimat mennen tullen, mistä syystä esimerkiksi minun elintarvikkeiden hankintamatkani ovat passistani luettavissa.


Herra Oikeusasiamies! Pyydän, että tutkitte Sosiaaliviraston menettelyn lainmukaisuuden. Samoin pyydän Teitä ilmaisemaan kantanne siitä, onko Sosiaalivirastolla oikeus kieltäytyä myöntämästä minulle lain mukaan kuuluvaa toimeentulotukea, jos en suostu antamaan mainittuja tietoja. Edelleen pyydän Teitä ilmaisemaan kantanne siitä, onko Helsingin Kaupungin Sosiaalivirasto sellainen viranomainen, jolla on oikeus edellyttää, että sille esitetään passi tarkastettavaksi. Itse olen ollut siinä uskossa, että se oikeus on ainoastaan rajavalvontaa suorittavilla viranomaisilla.


Kunnioittaen


Markus Larkovirta



13.9.01

No thanks

Topic: LINDASOFIA.BLOGSPOT.COM

Date: Tue, 19 Jun 2001 05:12:49

From: Christine Hall return@trafficmagnet.net


Hello,

I visited lindasofia.blogspot.com and I noticed that you are not listed on some search engines. I am sure you can increase the number of people who visit lindasofia.blogspot.com

Do you know TrafficMagnet? TrafficMagnet is a unique technology that instantly submits your web site to over 300,000+ search engines and directories every month. This is a very low-cost and effective way of advertising your site.

To check our prices and submit lindasofia.blogspot.com to 300,000+ search engines, go to TrafficMagnet.net

I would love to hear from you.

Best Regards,

Christine Hall

Sales & Marketing

www.TrafficMagnet.net



Dear Ms/Mrs. Hall

I am replying to you on behalf of my six year old niece Linda Larkovirta, to whom you saw fit to send your offer of adding her site to several index data bases. In this part of the World children in that age do not normally conduct business transactions like that on their own.

The site that you are referring to has been created by me as a birth day present to my niece. So far it is meant to be visited primarily by family members. When the child will grow to be old enough to master the site independently, she might want to catch on your offer though I have my serious doubts about that. Meanwhile, I respectfully ask you not to adress her on this or any other issue.

With best regards

Larko