12.6.03

Osoitteenmuutos

Suomen Posti

Johtaja Anna-Maija Sorvoja


Kiitos kirjeestä


Arvoisa johtaja Sorvoja!


Kiitän Teitä 9.6.2003 päivätystä kirjeestänne (MUUTTOILMOITUKSEN VOI TEHDÄ KÄTEVÄMMIN NETISSÄ). Miksiköhän se tuli sekä sähköisesti että paperille tulostettuna ja kotiini jaettuna, vaikka olen nimenomaan Netpostin palveluasetuksissa ilmoittanut haluamani Suomen Posti Oyj:n lähetykset vain sähköisesti? Tarkoituksenani oli päästä mahdollisuuksien mukaan eroon paperipostista, mutta se ei näytä olevan Suomen Postin tarkoitus.

Kirjeessänne kerrotte määräaikaisesta osoitteenmuutoksesta ja postin jakelun keskeyttämisestä. Asia on minulle ajankohtainen, sillä talonyhtiömme remontin johdosta joudun pian muuttamaan väliaikaisesti evakkoon. En uskokaan, että kirjeenne tuli minulle sattumalta juuri nyt.

Kirjeenne mukaan yllä mainitut palvelut maksavat melkoisesti. Määräaikaisesta osoitteenmuutoksesta pyydätte 11 euroa kahdelta kuukaudelta ja 3 euroa 70 senttiä seuraavilta alkavilta kuukausilta. Arvioidun kolmen kuukauden evakoitumisen ajalta kustannus olisi siten 14 euroa 70 senttiä. Vastaavalta ajalta jakelun keskeytys maksaisi 11 euroa.

Remontin alta evakkoon muuttaminen ei ole mikään huvireissu vaan sula välttämättömyys. Pyytämänne hinta ei ole missään suhteessa kohtuullinen. Kustannusvastaavuudesta on tässä yhteydessä turha puhua, koska väliaikainen osoite sijaitsee samassa jakopiirissä naapuritalossa. Postin jälkeenlähettämistä ei siten todellisuudessa tapahdu, koska sen toimittaa perille sama jakaja kuin vakinaiseenkin osoitteeseen.

Ennenvanhaan Posti oli valtion viranomainen, ja sen palvelumaksut vahvistettiin viranomaispäätöksellä. Liikeyrityksenä palveluiden hinnoittelun pitäisi sopeutua kysynnän ja tarjonnan lakeihin. Teoriassa hinnoittelu on molemminpuolisen sopimisen kysymys. Täten palvelusta ei pitäisi voida saada korkeampaa hintaa kuin mitä toinen sopimuspuoli eli asiakkaanne suostuu maksamaan.

Käytännössä kysynnän ja tarjonnan laki ei toteudu, koska alalla puuttuu kilpailu. Käytätte siten hyväksenne asiallista monopoliasemaanne hinnoittelemalla palvelunne kohtuuttomalle tasolle. Minähän en voi järjestää postinsaantiani kilpailevan yrityksen kautta.

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on kylläkin kriminalisoitu. On kuitenkin perin harvinaista, että siitä olisi langetettu rangaistuksia. Suomen Postin johtajana en kuitenkaan nukkuisi öitäni rauhallisesti.

Kirjeenne johdosta totean, että tarjoamanne palvelu pyytämällänne hinnalla on liian kallis. odotankin Teiltä uutta ja realistisempaa tarjousta. Informoinette siitä minun lisäkseni myös Kuluttajavirastoa ja Kilpailuvirastoa, joille lähetän tämän kirjeen tiedoksi ja toimenpiteitä varten.

Terveisin

Larko

Tiedoksi, tutkittavaksi ja toimenpiteitä varten:

Kilpailuvirasto

Kuluttajavirasto



Larko

osoitteenmuutospalveluiden hinnoittelu

Saimme oheisen asiakaspalautteenne koskien muuttopalveluitamme ja niiden hinnoittelua.

Aluksi pahoittelemme sitä, että saitte kirjeemme myös paperisena, vaikka sen oli tarkoitus tulla vain Netpostin kautta. Koska palautteestanne puuttui etunimenne ja osoitteenne, emme voi tutkia asiaa. Jos ilmoitatte yhteystietonne henkilötunnuksen kera kirjallisesti, voimme tutkia syyn kirjeenne tulostukseen.

Postin hinnoittelussa ovat seuraavat pääpiirteet:

1) Posti hinnoittelee tuotteensa jokaiselle asiakkaalle samansuuruiseksi, eli siten, että palvelu maksaa yhtä paljon, riippumatta siitä, mikä välimatka on postin kuljetettavana. Hinnoittelussamme noudatetaan Postitoimintalaissa mainittua yhtenäishinnoittelua. Pyrimme hinnoittelussamme asiakkaitamme tasa-arvoiseen kohteluun. Samalla kirjemaksulla posti jaetaan Hangosta Utsjoelle tai samaan taloyhtiöön eri huoneistoon. Sama pääperiaate on osoitteenmuutoksissa, osoitteenmuutoksen postit edelleenlähetetään samalla maksulla maamme eri puolille tai samaan taloon, asiakastarpeesta riippuen.

2) Posti osakeyhtiönä pyrkii kattamaan asiakkailta perittäviltä maksuilla kaikki toiminnasta aiheutuneet kulut. Postihan saa tulonsa vain asiakkailta tulevilla maksuilla. Postin edelleenlähettämismaksut ovat kuitenkin varsin edulliset, esim Ruotsissa vuoden vakinainen edelleenlähetys maksaa yli 25 euroa ja Iso-Britanniassa yli 30 euroa.

Tapauksessanne on mahdollisuus valita myös vakinainen muutto, jonka yhteydessä on kuukauden maksuton edelleenlähetys. Jos ilmoitatte yrityksiin uuden osoitteenne, edelleenlähettämistä ei välttämättä ole pakko valita. Vuoden edelleenlähettäminen maksaa päivässä n. 5 senttiä. Tapauksessanne meillä ei valitettavasti ole esittää erillistä tarjousta. Viittamme tässä hinnoitteluperiaatteisiimme.

Postilähetyksiä jakaa tällä hetkellä moni eri yritys, esim. pakettipalveluissa on valittavissa moniakin eri yrityksiä. On totta, että 1 ja 2 luokan kirjeitä jakaa vain Suomen Posti Oyj. Kuitenkin Suomessa jokainen halukas yritys, joka täyttää Viestintäviraston ehdot, voi halutessaan aloittaa myös näiden tuotteitten jakamisen.

Uusi hinnoittelumme käsitellään Viestintävirastossa aina ennen hintojen vahvistamista.

Terveisin

Hannu Uhlenius

Palvelusuunnittelija

Posti Osoitepalvelut

PL 7

00011 POSTI



osoitteenmuutospalveluiden hinnoittelu (jatkoa)

Olemme lähettäneet saamanne vastineen sähköisesti myös Kuluttaja- ja Kilpailuvirastoon.

Terveisin

Hannu Uhlenius



Larko

Päätös koskien Postin muuttoilmoituksen hinnoittelua

Olette toimittanut Kilpailuvirastoon 12.6.2003 päivätyn kirjeen. Kilpailuvirasto kiittää toimittamistanne tiedoista.

Kilpailuviraston tehtävänä on paneutua erityisesti kansantaloudellisesti merkittävimpien kilpailunrajoitusten ja niiden vahingollisten vaikutusten poistamiseen. Kilpailuvirasto on velvollinen suuntaamaan voimavaransa ensisijaisesti tällaisten tapausten käsittelyyn.

Toimittamienne tietojen perusteella esille ottamaanne tapausta ei voida
pitää kansantaloudellisesti merkittävänä kilpailunrajoituksena, eikä virastollamme toistaiseksi ole mahdollisuutta asian tarkempaan selvittämiseen.

Vaikka Kilpailuvirasto ei voi ryhtyä perusteellisesti selvittämään kaikkia sen tietoon saatettuja tapauksia, saamamme yhteydenotot ovat tärkeitä kilpailuolosuhteiden kartoittamisen ja tutkimustoiminnan tulevien painopisteiden suunnittelun kannalta.

Kilpailuvirasto pitää toimittamianne tietoja hyödyllisinä markkinoiden seurantaa ajatellen. Mikäli esille ottamanne asia, yhdessä muiden markkinoilta saatavien tietojen perusteella, saa aikaan nykyistä laajemmat kilpailua rajoittavat vaiku-tukset, Kilpailuvirasto voi ottaa asian uudelleen käsittelyyn.

Yhteydenotostanne kiittäen,

Mikael Liimatainen

Kilpailuvirasto



5.6.03

Viiruskirjad

Saatja: MIMEDefang

Kellele: Larko

Kuupäev: 18:49 02-06-2003

Pealkiri: MIMEDefang Notification

An e-mail you sent with message-id "No-Message-ID" was modified by our mail scanning software.


The recipients were: kartk@epl.ee

Here are the details of the modification:

A message was discarded because of an attachment named "application.pif" as it constituted a security hazard. Please contact the recepient and arrange an alternate means of sending it.


To: Kärt Karpa

Subject: Müstiline meiliteade

Tere!

Mulle laekus Teie serverist alljärgnev teade e-kirjast, mille mina olla Teile läkitanud. Väidetavat meili aga pole Teile edastatud, kuna seal ilmselt on viirus kaasas.

Mina pole paraku enda teada Teile kirja saatnud, viirusega ammugi mitte. Tegemist võiks olla ühega kahest võimalikust juhtumist:

1. Et mu meiliandmed on mitmel pool veebis avalikult kättesaadavad, võiks keegi kurikael minu koordinaate viiruste läkitamiseks kasutada.

2. Mõned mu veebisaitidest seonduvad erinevate automaatselt saadetavate meiliteadetega. Võib-olla olete mu saiti külastanud ja seal mõnele nupule vajutanud. Sellisel juhul küll lisatud viirusfaile kaasneda ei tohiks.

Tahtsin sellest juhtumist Teile teada anda, kuna mulle on viimastel päevadel sarnaseid teateid just nimelt EPLi serverist laekunud. Loodetavalt on ikkagi ohutu apsakaga tegemist. Ei tahaks uskuda, et keegi "virtuaalterrorist" oleks mu kallale tahtlikult läinud.

Head alanud suve soovides

Larko


Tere!

See on ilmselt mingi järjekordne viirus, mis ringi liigub! Meie arvutipargi hooldaja avastas juba eile, et selline asi ringi liigub ja firmade vahelisi suhteid rikkuda üritab. Siinkohal saadan Teile edasi tema poolt meile saadetud selgitusmeili, mida ta soovitas sellistele kirjadele vastata.

Päikest!

Kärt

6 144 304


Olavilt:

Täna levib Euroopas hoogsalt viirus Palyh (Sobig B1). Kujutab ta endast masspostitajat ja põhiliselt rikub inimeste- ja fimadevahelisi suhteid.

Viirus võtab nakatatud arvuti kõvakettalt ajutiste failide hulgast suvalisi
e-maili aadresse ja paneb need suvalised aadressid SAATJA (reply-to) aadressiks. Saaja e. adressaadi arvuti või server aga vaatab ainult reply-to realt, kust
kiri on tulnud ja saadab vihase teate: teie kirjast on leitud viirus!

Kui saite kusagilt sellise süüdistava kirja, paluge saatjal vaadata kirja
HEADERITEST, kes TEGELIK saatja oli. Outlookis näete headereid nii: kirja peal parema klahviga vajutades ilmub menüü, sealt valite kõige alumise, Options, ja seal all ongi Internet Headres.

Lisainfot saate lugeda: http://www.datafellows.fi/v-descs/palyh.shtml


Loe ka:

Largo artikkel Larko pole süüdi: Viirus ajab meilikasutajaid riidu


Lue myös näihin kirjeisiin liittyvä suomenkielinen artikkeli