9.11.01

Liettuan Golgata


Timo Vainio

Uutispäivä Demari



Arvoisa toimittaja

Haluan esittää pari pientä täsmennystä muutoin ansiokkaaseen artikkeliisi eilisessä Demarissa (Liettuan Golgata selvisi katepillari-ateismistakin, 6.11.2001).

Ensiksikin Liettua sen enempää kuin Viro ja Latviakaan ei ollut legitiimi neuvostotasavalta vaan miehitetty maa. Ymmärrän hyvin, jos olet sitä mieltä, että tämän seikan korostaminen muistuttaa pilkun kanssa parittelemista. Balteille se ero on kuitenkin sangen oleellinen eikä ollenkaan pikkujuttu.

Varsinaisesti ryhdyin kuitenkin vaivaamaan Sinua tällä kirjeellä oikaistakseni arviotasi Siauliain ristien määrästä. Tietojeni mukaan niitä yritettiin muutama vuosi sitten systemaattisesti laskea. Hankkeesta kuitenkin luovuttiin toivottomana yrityksenä jo ennen puoltaväliä. Siihen mennessäkin ristejä oli laskettu jo yli miljoonan. Esittämäsi arvio kymmenistä jollei sadoistakin tuhansista on siis tukevasti alakantissa.

Kuten jo edellä mainitsin, oli kirjoituksesi muilta osin kerrassaan erinomainen.

Ystävällisin terveisin

Larko




Huomenta Markus,

ja kiitos palautteestasi. Mielestäni en ottanut kantaa Baltian tasavaltojen aseman legitiimisyyteen osana Neuvostoliittoa. Pikemminkin yritin sananvalinnoillani tuoda esiin, tässä tapauksessa liettualaisten oman kannan viidenkymmenen vuoden aikaan.

Pikaisella käynnilläni Ristikukkulalla en edes yrittänyt laskea ristien määrää. Jouduin tukeutumaan paikalliseen opaskirjaan, joka sekin lienee niin vanha, että se tyytyi puhumaan kymmenistä- ja sadoistatuhansista. Onneksi jotain tässä maailmassa jää uskonkin varaan.

Hyvää alkavaa talvea!

Timo Vainio

toimittaja

Uutispäivä Demari

Turku